Ystävät ja heidän ihmisensä.

Verla

Jos ei eilen kertynyt hurjasti kilometrejä, niin ei tänäänkään. Eipä sen ole väliä, vaikka kilpailijamieli koettaakin noloilla muutaman kymmenen kilometrin etenemisiä. Hölmö mieli, kun matka etenee ja sen on tarkoituskin tapahtua enemmän mielessä ja tapahtumissa kuin kilometreissä. Kuten eilen, niin olen tänäänkin saanut paljon.

Aamun aluksi polkaisin Jaalaan täyttämään vesipöntön ja ostamaan lisäevästä metsäilyä varten. Kauppa ja kahvila olivat ainoat ajatukseni, mutta kohtasinkin ajattoman, jonnekin menneiden vuosisatojen ja kymmenten sekoitukseen unohtuneen entisen kuntakeskuksen. Harmaan kelin, ruuhkaisen tien ja Jukolan läheisyyden kuorruttama mieleni heräsi. Vaikka omanlaisensa poikkeaman matkaan tuova tauko on tulossa, itse reissu ei keskeydy. Jos "kotipöllöni" suostuu, niin palaan Jaalaan hänen kanssaan ja tutustumme yhdessä kylään paremmin. Ainakin käymme kylän lähellä, vähän ruosteisella Seo -huoltamolla tapaamassa myyjämuoria, joka lupasi pitää korvansa auki mahdollisia hommia varten ja tarvitsee itse ehkä muuttoapua. Muori oli hieman varautunut, mutta yhdessä kylän kanssa hän sai aikaan olon, jota haluaisin tutkia syvemmältä ennen pohjoisia maita.

Jaalasta tulin tänne Verlan ruukkikylään. En tiennyt paikan olemassaolosta ennen ystäväni vihjettä. Hän kehui poikkeamaan, koska on ollut täällä töissä ja matka 46 tieltä ei ole pitkä.
Paikka on Unescon maailmanperintölistalla eikä syyttä. Kylän rakennukset kuin piparkakkutaloja, joen rannalla kalliomaalauksia ja vanhan hiomon ja pahvitehtaan tarina kuin kansallisromantiikan rainasta. Vesistöt rauhaisia kuikkien ja härkälintujen, sekä lokkien laidunmaita

Ystävä ei vain suositellut piipahtamaan, vaan hän myös soitti museon Jussille ja tämä etsi minut käsiinsä. Siitä seurasi opastettu kierros filmeineen kaikkineen ja voin hyvällä omallatunnolla kehua miestä tiedon määrästä ja tarinankerronnan taidosta. Tyhjät konesalit, vaunukiskot, polttopuupiha ja kuivaamot heräsivät eloon. Hyörinä, kolke, kuumuus ja kylmyys, akat, ukot ja lapsen koltiaiset tekemässä isiltä ja äideiltä perittyä työtä. Siellä yleislakon murtamiset käytiin miesten ja vaimojen kesken ja tehtaan puuseppä otti minusta mittaa talonetuihin kuuluvaa ruumisarkkua varten. Harvoin historia vyöryää yhtä hämmentävän elävänä ylitse.
Ruukki ja sen historia kannattaa kuulla ja kokea itse. (Eikä tämä ole ostettu mainos, vaikka jäin ystävälleni ja tälle paikalle paljon velkaa) Minä kerron vain sen, että jos pidänkin kivi- ja pikimiehiä kovan työn raatajina (on heissä sellaisiakin), niin kyllä me aika piparinpurijoita olemme verrattuna pahvitehtaan naisiin. Ja että täällä asiat hoidettiin tyylikkäästi siten, että tehdas tuotti tyytyväisyyttä, vaikka alas ajettaessa tekniikka oli edelleen viimevuosisadan alusta ja väen keski-ikä seitsemissä kymmenissä.

Opastusta seurasi kahve ja siinä jutustellessamme Jussi taisi järjestää minulle hommia. Se nähdään huomenna. Ainakin sain majoituksen ja saunan päälle.

On täällä Verlassa toinenkin mukava mies. Paikallisen kyläkaupan vieressä olevan krouvin nuori ja uusi isäntä. Ammattikiekkoilija, joka kokeilee baarin pitämistä kesän yli. Poikkesin sinne kahville aivan aluksi ja juttu alkoi heti luistaa. Ennustan hänen pärjäävän alalla. Siksi välitön ja puhetaitoinen kaveri. Toivon myös, että saa uuden alun ameriikkojen jääkentillä. Intin ja loukkaantumisen takia edellinen reissu jäi kesken. Hän ei kuitenkaan anna menneen tappion masentaa, vaan odottaa jalat maassa tulevaisuutta. Pelaaminen on pääasia, unelmien täyttymys pesti Kalifornian lämpöön. Mikä ettei.