Meillä on siesta. Odotamme sään viilenemistä, jotta voimme reijittää mansikkapenkkien muoveja taimia varten. Huomenna jatkamme möyrimistä ja toivon, että loput taimet ovat iltaan mennessä maassa. Olivat, tai eivät, niin keskiviikkona, eli ylihuomenna jatkan matkaa.
Olen viihtynyt täällä. En tiedä mitä Putkilahden veteen on lorahtanut, mutta joku syy on oltava väen huumorintajuun ja välittömyyteen. Joku vääräkieli kehui syyksi paikan sukurutsaisuutta. (Jossain tutkimuksessa se on kuulemma todistettu ja on paikka ennen aikaa ollutkin eristyksissä.) Jos Rutsateoria iloisuuden syynä pitää paikkansa, niin joudun tarkastamaan kielteistä suhtautumistani sukusiitokseen. Iloisia, vaikka maalaisjärkisiä ihmisiä ei ole maailmassa liikaa. Uskon kyllä itse vesiteoriaan ja päijänteen uneen.
Pyysin isännältä työtodistusta ja suosituksia. Suostui. Todistukset ovat kuulemma emännän heiniä, mutta minä haluan suosituksen nimenomaan isännältä. Syy tähän saattaa olla vainoharhainen. Ajattelen, että epäilevää työnantajaa vakuuttaa paremmin miehen kuin naisen sana, koska olen tällainen "kaunispoika". Niin ainakin kehutaan. En kuolemaksenikaan halua herättää minkään sortin epäilyksiä.
Muruseni kanssa puolestaan sovimme, että harvennamme puheyhteyttä. Nyt olemme puhuneet skypessä lähes joka päivä ja se on liikaa, vaikka onkin mukavaa. Ongelma on siinä, että en osaa irroittautua arjesta. Jos söpöläine kertoo arjen murheista, niin minä alan heti pohtia niitä ja yritän järjestellä asiat omalla tavallani. Morsian ei yllättäen oikein pidä siitä, enkä pidä minäkään. Luottamusta, luottamusta ja nyt puhutaan muusta kuin uskollisuudesta. Totta puhuen olen tuhat kertaa enemmän huolissani tyttön arkipärjäämisestä kuin uskollisuudesta, jota en epäile. Eikä minulla ole syytä epäillä hänen pärjäämistäkään. Minä vain kannan turhaa huolta ja se on perseestä kummankin kannalta.
Vähemmän puhumisen etuna on myös aika ja tarve kirjoittaa. Pakolla ei synny mitään, vaan oman tunnelman mukaan ja mikään ei ole hienonpaa kuin rauhassa, ajan kanssa raapustettujen ajatusten lukeminen. Ei enää eletä vain tässä ja nyt, vaan ajast'ajassa, syvissä vesissä ja tunnelmissa. Kirjeessä on niin paljon enemmän aikaa ajatella ja kuvailla kuin pikaviesteissä ja puhelimessa. Ja kirjeissä voi tuntea syvää kaipuuta kauniisti, ilman, että hetki painostaa toimimaan arjessa. Voi olla yksin yhdessä ja se on arvokas lahja. Kaiken muun hyvän lisäksi kirjeitä voi lukea yhä uudestaan, jos kaipuu iskee, tai tarve tunteilla. Paperikirje on tietenkin paras, mutta sähköposti toimii myös, jos ei ole osoitetta. Minulla ei luonnollisestikaan ole.
Toivon, että kirjeiden kirjoittaminen yleistyisi kaikkialla. Ne ovat aarteita itsessään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti