Tänään on poutaisen harmaa päivä. Sopii sielun maisemaankin. Jotain tapahtuu mielen sisällä. Tiedä sitten vielä mitä sieltä syövereistä on esiin kumpuamassa.
Ainakin olen palannut rehelliseen arkeen. Vaellan kyselemässä töitä. Ivalossa pysähdyin hyvässä vesisateessa. Kävin huoltoasemilla ja kaupassa, mutta myös kirkkoherranvirastossa. Ajatus oli kysellä pääpapilta alueen oloista ja mahdollisista avuntarvitsijoista. Toteutus jäi puolitiehen, mutta kohtaus oli arvoisensa.
Ehdin virastoon vasta virkaajan jälkeen. Pääsin silti sisälle ja vettä valuvana odottamaan tapaamista. Kuulin konttorissa käytävän hyvä-äänistä keskustelua ja lopuksi, kun ovi käytävään oli jo auki, "...ja jos ei minun päätökseni kelpaa, niin aina voi valittaa kapituliin!" Taisin tulla huonoon aikaan. Ainakin pääpiru oli melko pöllähtäneen oloinen, kun kulman takaa melkein törmäsi minuun. Hämmentynyt olin itsekin ja varmasti melko näky uitettuna koirana. No, esitin asiani ja pappi vastasi ensin kettuilulla elämän helppoudesta, kun on taskut rahaa täynnä ja jatkoi sitten kömpelöllä elämän ohjeella itseään esimerkkinä käyttäen ja huomasi kai sitten menneensä metsään. Lopuksi hän keräsi osittain itsensä, pehmensi ääntään ja papatti nopeasti muutaman paikan alueeltaan, joista hommia voisin etsiä. Ivalo oli kuulemma turha toivo. Kiitin ja lähdin kohti Inaria. (Olin hyvän aikaa aika hämmentynyt ja jopa loukkaantunut ukkelin esityksestä, mutta se meni ohi. Ei pappi pahaa tahtonut. Oli oikeastaan aika lystikäs korvanappeineen, kaikkineen loppujen lopuksi. Pääsinpä vain todistamaan sitä huonoa hetkeä kirkkokansan kulisseissa, eikä nykypapit taida täällä periferiassa olla sen sielukkaanpia kuin etelän hengessäkuolleetkaan. Se kuitenkin jäi kirvelemään, että pieni toive kohdata ensimmäiseen kertaan vuosiin jotain muuta kuin byrokraattinen ja eksynyt kirkko kuivui kasaan. Ehkä olen vain liian romantikko.)
Yötä olin Ukonjärvellä pienen tammukkapuron varrella. Ei siinä muuta kuin märkä teltta ja sopulit. Hyvä yö, joka kului anteeksiantoa ja hengenmaailmaa miettiessä. (Henki ja taika on koko ajan tässä, mutta miten se on silti päässyt ajasta karkaamaan? Hävinnyt houreisiin, tai leipäfraaseihin?)
Inariin saavuin edelleen satavan ja tuulisen taivaan alla. Tiehallinto pystytti aurakeppejä ja karavaanarien virta on kääntynyt etelään. Yöksi jäin työnkyselyn kautta vanhan pariskunnan leirintäalueen mökkiin, joka oli halvempi kuin telttapaikka. (Pääsin myös vihdoin pesemään pyykkini.) Alueella jutustelin parin tupakin ajan perinteisen kalaporukan kanssa, jonka kalastus keskittyi lähinnä kaljalla lotraamiseen ja keskinäiseen nahisteluun. Joku nokian henkilöstöpäällikkö(?), rakennusyrittäjä ja yksi hyvin punanenäinen mies. (Tarjosivat venekuskin paikkaa, mutta kieltäydyin. Kännikuskin pesti ei kiinnosta.)
Aamulla juttelin paikan omistajapariskunnan kanssa. Sain muutaman vinkin ja miellyttävän keskustelun talven oloista ja paikan ihmisistä. niin paikallisista, kuin turisteistakin. Siitä eteenpäin olen kierrellyt täällä Inarin kylällä. Työt tuntuvat olevan kovasti jossain muualla, mutta jotain mahdollisuuksia ja tapaamisia on järjestynyt huomiselle. (Ja eräs Saariselkäläinen ukko, joka on täällä asfalttipohjia tekemässä, yhytti minut soittamaan Skanskan pikipäällikölle. Tämä lupasi soitella, jos yllättäviä "sairastumisia" tai muuta tarvetta tulee. Kysymys sitten, kuinka saa minut tunturista kiinni. Se on kuitenkin sen hetken asia ja ehkä jotain muuta etsinkin.) Päivän paras vinkki koskee sydäntalvea. Kakslautasen matkailukeskus kaipaa kuulemma lumenluojia ja sen sellaisia. Hyvä tietää.
Ensiyöksi jonnekin järven rantaan ja huomenna takaisin. Ostin Saamelaisesta kirja- ja käsityöputiikista saamelaisia myyttejä. Kiroukseksi kauppa oli pankkiautomaatin vieressä ja se oli menoa. Onneksi en voi ostaa mukaani kannettavaa. Toisessa tilanteessa olisin täyttänyt peräkärryn löydöillä.
Rahankäyttö on myös yksi ihmetyksen aihe. Olen hämmentynyt, kun olen osannut pitää jonkun kontrollin pussin suhteen (jopa Saariselällä). Toisaalta hämmentää tämä polte, mikä rahojen hukkaamiseen on. Mikä helvetti houkuttaa kokoajan leikkimään porvaria, vaikka todellista tarvetta, tai halua ei edes ole? Ehkä se vain on kulkurin luonne: Takki auki ja vihellellen kohti huomista. (Luoja auta, pidä kurissa... kuten laulussa sanotaan.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti