Matkaan kohti syksyä

Syöte, Kemijärvi

Perjantaina Kipinän kattourakka valmistui minun osaltani. Olihan homma (111 touhun täyteistä tuntia reilussa kahdeksassa päivässä). Lopussa silmät roikkuivat joka miehellä ja nauru oli lähes hysteerisen herkässä, mutta myös tyytyväisyys uhkui jokaisesta. Tulihan ährättyä ja mölistyä eikä voi väheksyä ylpeyttä, jonka puristus synnytti. Porukalla on nyt oma tarina ja minulla pari uutta kaveria. Toinen on käppänä kätkäläinen, korven tumma ja viirusilmäinen viinan ystävä, jonka silmissä vilkkuu ilo ja ystävällisyys ja varressa uhkuu tunturikoivun sitkeys. Toinen on puolestaan ehkä neuroottisenkin tarkka kuitu- ja sisupussi, äärimmäisen ahkera äijä, jonka avuliaisuuden ja ystävällisyyden määrää on vaikea mitata ja jonka mukana kulkee hellyttävän ruma hiidenpenikka. (Otus on todella suloinen ja veikeä kurttukarvaturpa, jota voi kai kutsua koiraksikin. Alkuun sitä hieman vierastin, mutta nyt olen sille myyty.) Urakka oli hyvä päätös kuukaudelle, jonka Syötteellä vietin.

Lauantai meni sitten nukkuessa. Heräsin, söin ja menin taas takaisin nukkumaan. Välillä maistoin hieman minttua ja polttelin unia, seurasin kuinka vasa klompsutti suon poikki imemään emonsa nisää, pupun poika kahisi ojapusikossa ja kuu nousi puiden takaa. Mauno käväisi poikansa ja siskonsa kanssa kylässä. (Kysyivät mökilleen saunomaan, mutta en jaksanut lähteä. Sääli sinänsä.) Ruumis poksui ja nitisi, rentoutui kuin väkisin.

Eilen tuli sitten Jorma ja heitti minut tänne Kemijärvelle. Helppoa kyytiä lähes kaksisataa kilometriä ja mukavaa jutustelua. Itse olin vain edelleen siksi koomassa, etten ollut oikein parhaimmalla seurapäällä. Ei se onneksi Jormaa haitannut. Hän kertoili paikkojen tarinoita ja puujalkavitsejä. Timppa soitti muutaman kerran varmistaakseen, että kaikki on kunnossa. Hyvin kaikki oli ja päädyin keskustan viereiselle leirintäalueelle. Muutama sana Jorman kanssa, sopimus näkemisestä ja käden heilautus. Mies kaarsi Maunon autolla pois ja minä jäin pystyttämään pitkästä aikaa telttaa.

Olen onnellinen matkan jatkumisesta ja olen yhtä onnellinen ihmisistä, joita syötteellä tapasin. Se oli hyvää aikaa, antoisaa ja opettavaista, mutta ennen kaikkea rikasta väeltään. Liian monta tarinaa jäi kuulematta, kiitosta sanomatta ja liian moni ihminen hyvästelemättä. Toisaalta juuri tuosta syystä olen varma paluustani Syötteelle.

Mutta matka jatkuu ja edessä on toivoakseni lisää hyviä paikkoja. Tänä aamuna varis herätti minut tanssimalla teltan katolla. Aamun kosteus tuoksui syksyltä ja kuulaus virkisti unen pöpperöisen mielen. Ajatus on täydentää varastoja ja lähteä sitten polkemaan pikkuhiljaa kohti sodankylää. Rauhallinen paluu hiljaiseen arkee.