Harmaa ja tihu jatkuvat. Teltan voi kääntää kuivaksi aamuisin ja se toimii silti juomavesivarastona. Ei vesi läpi tule, eikä sisällä ole epämukavaa. Kaikki on vain läpeensä kosteaa ja hienoinen home alkaa jo tuoksuta päälliteltassa. Ei se haittaa. Makuupussi haisee jo ihan siltä itseltä ja uni tulee tyrmäävän helposti. Odotan kuivaa jaksoa tuulettaa ja huoltaa kamat.
Viimeyön olin Juutuajoella. Viimeinen ilta jokikalastukselle tällä vuodella. Itse en liottanut siimaa. Seurasin kameran kanssa perhostajia, jotka tällä kertaa olivat oikeasti kalassa ja reippaita. Huhu kiersi pusikoissa, että nyt ne kalat ovat nousemassa. Eivät olleet. Pimeän aikaan miehet kuhnustivat yösijoille ja paistoivat makkaraa nuotioilla. Eivät kuitenkaan kironneet.
Aamulla heräsin tyhjään metsään. Kalastajat olivat lähteneet. Seurana oli tihu, sopulit ja koskelot. (Sopuleita on oikeasti kaikkialla. Ne vain tulevat ja tulevat eivätkä väistä mitään. Yöllä siitä on hieman riesaa, kun pörröt yrittävät ylittää reitilleen osuneen teltan ja möykkäävät, kun kynnet eivät pidä.)
Aamiaisen jälkeen kohtasin vanhan pariskunnan ja autoin heitä kiskomaan jokiveneen töyrään päälle. Vene oli vuonna 57 isännän ukilta häälahjaksi saatu, itse tehty ja edelleen hyväkuntoinen lappalaisuisko. Jutulle siinä jäätiin ja minä syömään emännän piirakoita. Sain kuulla, ettei kaamasessa olevaan paikkaan kannata mennä työhön. Isäntä on siellä sen verran mustasukkaista sorttia ja haulikko valmiina oven päällä. (emännän sukulaisia) Soitettiin sitten yhdessä muita töitä. Vastaus taas: "Ei nyt, mutta myöhemmin mahtaa olla." Isäntä olisi tarjonnut hirvestäjän hommaa, mutta kun ei ole noita pyssylupia. (Hirvikausi alkoi täällä tänään ja ukko tarvitsee tuuraajan.) Erosimme ja lupasimme nähdä uudelleen.
Kylällä odotti sitten parin "myöhemmin" vastauksen jälkeen lottopotti. Menin paikallisen hevostilan taiteilijanaisen juttusille ja johan alkoi sujua. Työtä ei ole juuri tänään, koska ensimmäinen homma odottaa ruotsin puolella ja kyyti täytyy järjestää. Vanhan pihan kunnostusta pariksi päiväksi. Varsinainen osuma oli kuitenkin suurenpi suunnitelma laittaa Jäämerellä oleva tila kuntoon. Hevossuojan rakentamista, talon laittoa, hevosenhoitoa ja kaikkea pientä. Myös rauhaa kirjoittaa ja olla. Asuntona vanha pappila, jota käyttää silloin tällöin paikallinen orginelli pappi. Mitä ukosta kuulin, se miellyttää. Sufilaisuutta ja muuta mystiikkaa, huumoria ja viulunsoittoa. (Kuulin muuten Ivalon kirkkoherrastakin hyvän jutun. Orginelli hänkin. Oli pahimpaan kirkonpolttoaikaan laittanut poikansa kiväärien kanssa kirkkoa vahtimaan. Ei ihan leipäpappi, ennemmin isä Camillo.) Lokakuussa on tarkoitus siirtyä Norjaan.
Tuleva pomoni on jossain viisissäkymmenissä oleva pieni, pyöreähkö nainen, joka tuo kaikella tapaa mieleeni Simolan tilan emännän. Sama valoinen enrgia, reippaus ja huiske, sekä suun iloinen papatus, josta ei pahastu. Uskon, että tulen viihtymään. ("Hauskin emännän kommentti oli: "Eikä kannata pelätä, että alkaisin iskemään. Pidän huomattavasti vanhemmista miehistä". Ja nauru päälle.)
Lähden nyt muutamaksi hetkeksi erämaahan. Odottelen siellä puhelinsoittoa (Rajaa hieman liikkumista) ja koetan tyynnyttää levottomuuden, joka tuntemattomana syyltää on sisälläni päiviä riehunut. Tiedä todella mikä se on? Jotain sielussa liikahti kuusirajan ylittämisen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti