Yöllä satoi toistakymmentä senttiä lunta. Ei paljoa, mutta sen verran, että menin aamusta töihin. Ei se ollut mikään pakko, koska on lauantai ja vapaa päivä, mutta menin kuitenkin. Ajattelin, että Oivalla ja bulgarialaiselle kaverilla on tarvetta lisäkäsille. Olihan heillä. Ja vaikkei olisi ollutkaan, niin minusta oli mukavaa huiskia aamusta neljä tuntia Bulgaarin kanssa, jutella luonnosta, kieliryhmistä, korruptiosta ja metsästyksestä. (kertoi Sikäläisen luonnonpuiston vartijasta, joka myi ja opasti metsästysreissuja ulkomaalaisille. Juotti ensi, juotti ja syötti hieman lisää ja vei asiakkaansa autolla metsälle vasta juuri ennen pimeää. huomasi sitten villipossun, jonka asiakkaalleen osoitti ja jonka juopunut asiakas ampua täräytti (useimmiten) suoraan autosta. Nylkyhommiin eivät ruvenneet, vaan pimeän jo laskeuduttua katsoivat parhaaksi palata maistamaan kaatoryyppyjä ja hoitaa homma vasta seuraavana päivänä. Aamulla asiakas sitten näki nyljetyn possun ja ihmetteli krapuloissaan oliko itse ollut mukana vai ei ja ostaakko lisämaksulla palasen potkaa, tai syöksyhampaat? Myöhemmin sitten ihmetteli kuinka sattuikin ampumaan possun samaan paikkaan kuin kaverinsa, joka reissua oli suositellut. "Eläinpolku juomapaikalle". Joopa joo. Neuvokas vartija ehti huseerata avustajineen pahvitauluilla, hevosen verellä, sekä muutamalla itse ampumallaan ja pakkasessa asustavalla possun raadolla useamman sata, ellei jopa toistatuhatta reissua ennen kuin jäi kiinni. Sääli että jäi. Tarinan mukaan hieman Robin Hoodin kaltainen "Eläinsuojelija" tuo mies.)
Hyvän mielen ja juttutuokion lisäksi aamussa oli se hyvä, että pääsin viimein rinteeseen ja vielä sukset jalassa. Päivä kaunis kuin nuori morsian, joten otin itseäni niskasta kiinni ja painuin välinevuoraamon kautta hissijonoon. (Talo maksaa hissit ja vuokrat. Hiihtopummille tämä olisi paratiisi.)
Ensimmäinen lasku ja pakko oli todeta taitojen taas rapistuneen sitten teinivuosien. Kyllä tuota pystyssä pysyy, mutta sulavuus ja vauhdin hurma olivat jossain poissa. Toinen lasku ja jyrkempi rinne. Vieläkään ei tarvitse aurata, tai pelätä, vaan silti tunnelma oli kuin dinosauruksella limudiskossa. Kolmas mäki ja se päivän jyrkin. Ok, kyllä tämä ehkä alkaisi sujua sorjemmin, jos tarpeeksi tahkoaisi ja jättäisi kameran pois matkasta. En kuitenkaan jättänyt, saati tahkonnut. Löysin asemani. Laskin mitä laskin. (Ja kerran pikkuisen kokeilin hypähyttää, kun oli somasti lumi pakkaantunut aallolle ja reitti hiljainen.) Lähinnä laskin etsimään kuvattavaa ja saatoin seisoskella kauankin samassa rinteen mutkassa ja näpsiä kuvia. Hetken leikin urheilukuvaajaa, kun eturinteessä järjestivät pujottelun turisteille ja sen perään pojat hyppivät hyppyreiltä voltteja. (vai miksi niitä nykypäivänä sanotaan?) Kuvaamisesta pidän. Harmi siksi, että kamera teki tenän ja sain hyppytaitureista vain muutaman ruudun.
Tulihan käytyä ja tehtyä jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti