Levi
Eilen oli kevätpäivän tasaus. Yöllä parikymmentä pakkasta ja revontulet. Tänä aamuna tunturi kylpi huuru-usvassa ja auringonsäteissä, Panorama-hotelli nousi pilvestä kuin scifi-elokuvan avaruusasema. Oli kaunista (jos ei katsonut tölkkejä, ryönää ja oksennnusläjiä kaduilla) ja suhteellisen rauhallinen aamutohina lomakylän keskustassa.
Taivas-ravintolan hississä vastaan tuli lopen väsynyt respan yövahti, kerroksista kuului vimmattu imurointi ja siivoojien liike. Keski-ikäiset ranskalaiset olivat yöllä mellastaneet, herättäneet ympäri kylää pahennusta ja lopuksi joukon johtaja oli keksinyt tyhjentää jauhesammuttimen kaverinsa naamalle. Aiheutti palohälytyksen ja sotki koko kerroksen. Siitä riitti aamupalalla juttua. Yövahti odotti kellokahdeksaa ja johtajan saapumista, sekä asiakkaan puhuttelua. Oli väsy ja hieman tuohtunut, mutta samalla myös hiljaisen tyytyväinen, kun omalla vuorolla sattui ja tapahtui, sai olla ytimessä. Nuori tyttö.
Aamupalan jälkeen kohtasimme hotellin aulassa vaisuja, hiljaa ryhmässään puhuvia ranskalaisia. Syntiset urpot. Arvioimme heitä ylempirotuisen katsein ja hihitimme nurkan takana häpeileviä silmiä. Meidän vuoromme urpoilla ja henkilökunnan revanssi.
Sitten alkoi normipäivä roskiksien tyhjennyksellä ja talvikoristeiden purkamisella. Korpit, varikset ja harakat auttoivat pihojen siivoamisessa, räystäät alkoivat tippua vettä, hiihtokoululaiset kipusivat rinteeseen.
Viikonloppuna ehdin talonmies Oivan ansiosta nähdä lähiseudun alkuasukkaiden maisia majoja. Ukko vei minut kotikyläänsä, oman sukunsa vuosisataiseen asuinpaikkaan kahvelle. Kylä kaunis kuin koru. Jokunen maalaissavu setiä, serkkuja ja veljiä, joki koskena kylän läpi, pallastunturit taustalla, aitan päädyssä roikkuvat kuivalihat, poron pää kartanolla ja sitä jyrsimässä lapin haukku. Ukko jykevärintainen harmaaviiksi, rehti ja luja työmies. Kaikki Lapin koirasta poronpäihin, isän talon jatkamisesta, sukujuurien rakkaudesta ja huolehtimisesta hiljaiseen höperehtimiseen ja jatkuvaan puuhasteluun kuin menneistä kirjoista. Isännän keittämät pannukahvit ja pakkasesta sulatetut nisut kaiken päälle.
Lomahelvetti ja nurkan takana kansallisromantiikka, helvetin turhamainen ja sekavuushakuinen pintaliito ja toisaalta niin rikkaasti ihmisluontoa ja tutustumisen arvoisia tarinoita. (Yksi hieno sellainen on kämppäkaverini, joka kiertää maailman kriisialueilla kuvaamassa ja keräämässä tarinoita kirjaa ja lehtiä varten. On täällä hetken keräämässä rahaa ja inhoaa sekoilevia turisteja vähintään yhtä paljon kuin minä.) Mikä ristiriitojen paikka. Vaikka olenkin ollut eriasteisten häiriötilojen vaivaama oikeastaan koko ajan, niin pakko taas sanoa, että pysähtymisen arvoinen paikka ja rikas hetki. Ja yhtä pakko on todeta, ettei huominen lähtö tule yhtään liian aikaisin. Ikävä tänne ei jää.
Kevät tulee kohisten ja aamulla lähden sitä vastaan. Kohti kevättä ja kesää, kohti Pöllösen syliä ja kotiliettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti