Rautarouvalle lapion varteen

Levi

Sain töitä Hullusta porosta. Vähän sieltä ja täältä kyselin ja oikeastaan kaikkialla sanottiin, ettei meiltä, mutta Päivikillä varmaankin on. Odottelin Wanhan hullun poron baarissa jokusen tunnin ennen kuin illalla yhytin omistajattaren. (Outo odotusaika jäämeren ja korpitien hiljaisuuden jälkeen. Tumma rock, lasien kilinä, puheensorina, alkuillan rauhallinen juopottelu ympärillä. Toinen puoli mieltä oli jängänperän poika työtä hakemassa, lakki kourassa katsomassa hienon maailman väkeä. Toinen puoli muisti vanhat kapakat ja syntiset kadut, tunsi sylkihelmen huulilla ja pyöritti turhautuneena kahvikuppia. Jälkimmäinen olisi ottanut mielellään oikein perusteellisen irtolaiskännin ja nollannut matkan. Ainakin aluksi tunsin niin, mutta kun illan edetessä juottolaan valui yhä enemmän hiihtoturistia ja hiljainen hämy katosi lomalaisten hekotuksen alle, niin jano katosi. Turhan kevyttä ja hassuttelun haluista keikkumista omaan oloon.)

Odottelu palkittii ja tapasin päivikin. Viisikymppinen nainen on melkoinen legenda alueella eikä aivan aiheetta. Ollut aikanaan rakennuksilla ja tehnyt kaiken näköistä työtä, kunnes osti grillikioskin ja hyppäsi toisten palkoista omilleen. Omistaa nyt jokusen kymmentä ravintolaa ja hotellia ja imperiumin luomiseen mahtuu monta tarinaa ja henkilökohtaista kommellusta, joista huhut ja jutut kiertävät. Mitään kiiltokuvaa hänestä ei ole annettu, mutta yleisesti ottaen häneen suhtaudutaan hilpeän hyväksyen ja rehellisesti kunnioittaen.  (Olen kysellyt ja ohimennen lypsänyt ihmisiltä tietoa. Inarin noidan jälkeen olen tullut varovaisemmaksi.) Ensinäkemältä Päivikin olemus teki minuun hyvän vaikutuksen. Hän on hieman huolissaan olevan näköinen, siististi pukeutunut, mutta ronskiliikkeinen ja kansanmukaisesti lähestyttävä nainen, joka puhuu selkeitä lauseita ja jonka silmissä välähtelee kirkas, itsensä tiedostava ja vekkuli äly.

Päivikki lupasi töitä ja pyysi tulemaan seuraavana päivänä konttorille kapakan yläkertaan.

Väliyön nukuin Golfkentän viereisessä kodassa. Illalla siellä oli tietenkin kulkijaa. Saapuessani nuortaväkeä, suksivuokraamon ja kauppojen kausilaisia. Aluksi heidän joukkoonsa meno harmitti, sillä jos en kovin ennakkoluuloinen olekaan luonteeltani, niin hiihtokeskuksien nuorisoa kohtaan olen aina tuntenut antipatiaa. Sain nyt nenälleni. Mukavia, reippaita ja hyväkäytöksisiä nuoria. Laskivat pulkalla, maistoivat hieman hapanta, naljailivat keskenään ja paistoivat makkaraa. Eivät kiroilleet, mikä hämmästytti kummasti. Toivottivat lähtiessään hyvät yöt.
Nuorison lähdettyä paikalle kömpesi vielä kaksi luonto-opasharjoittelijaa. He kehuivat leviä ja sen henkeä, kertoivat vaikeista venäläisturisteista ja totta kai puhuimme eräilystä ja sen antoisista haasteista. Lyhyen turinan jälkeen lähtivät ja minä sain tehtyä pesän. Taivaalla hehkui kauniit tulet.

Seuraavana päivänä sovimme työasioista ja majoittumisesta. Sen piti olla oikeastaan lepopäivä, mutta virallisten jälkeen lähdin polkustamaan asunnolle, polkustin vajaa kahdeksan kilometriä huti ja sain aikaiseksi ihan reippaan liikuntapäivän. (ottaen huomioon myös aamun polkemiset ja muut heilumiset.) Onneksi täällä on hyvät tiet. Muuten olisi voinut vaikka harmittaa.

Työ alkoi ja on yksinkertaista. Tyhjennän kevättä varten terasseilta niihin kertyneen lumen, Avaan vähemmän tärkeitä polkuja ja poistan polanteita, joihin muillla ei ole aikaa. Katollekin pääsen, mutta niille kiivetään porukalla. Homma on mukavan zeniläistä ja asfalttikoulun mitoilla leppoisaa lapion ja kangen heiluttelua. Viikolla työtä ja viikonloput ilmeisesti vapaana. Ainakin nyt on vapaa, mikä onkin paikallaan jalkojen kannalta. (Ja muutenkin. eilen ajattelin taas lähteä iltaan, mutta en sitten jaksanut. Olo on vain lepoa kaipaava pyöräilyn ja eräilyn jälkeen.) Työsuhde-edut ovat hyvät. Ruoka, punttis, hissiliput ja suksivuokra. (Laskettelurinteet eivät kyllä ole koskaan olleet minun asiani, mutta kai sitä joku päivä käyn rinteessä. Ainakin kuuvaamassa, jos en muuta.) Ainoa vähän "rempallaan" oleva asia on kämppä, jonne on kai lähiaikoina tulossa muutama bulgarialainen työntekijä lisäkseni. Tulevat jos tulevat, sillä Gamvikin putkikiro seuraa täälläkin. Ensin ne olivat jäässä ja eilen sitten huomasin vesisäiliön ruostuneen puhki (Vuosimallia 68). Vessa kuitenkin toimii tarvittaessa ja pesulle pääsen punttisalin saunaan. Purkutuomion alla (rakentavat tilalle hostellin) oleva läävähän tämä, mutta lämmin, tilava ja voittaa aina laavun, tai kodan. Ja joka tapauksessa paremmassa kunnossa kuin Gamvikin mökki.

Jos ei ota huomioon hieman vierasta oloa, joka minulla tällaisissa turistirysissä on, niin vaikuttaa siltä, että jään tänne kevätpäivän seisaukseen asti odottelemaan kelejä. Ainakin toistaiseksi jään ja koetan samalla oppia näkemään tällaiset paikat sisältäpäin ja vähemmän ärsyyntynein silmin.