Otti viikon polkustella Pokan tietä Inarista tänne Leville. Kesällä sama väli olisi mennyt kahdessa, kolmessa päivässä, mutta talvi on hieman toista syrjäteillä. Lumen lisäksi vastuksena jäiset pyörät ja vaihteet. Käytössä vain kevein vaihde, mikä pitää reidet kunnossa. Vaan ei voi valittaa. Korpi on kaunis ja saan nyt pientä taistelutyydytystä epäonnisen hiihtoretken päälle. Oma ilonsa ovat ohiajajat. Kesän hilpeat hymyt ovat vaihtuneet puhtaaksi hölmistykseksi. Kuka uskoisi näkevänsä keskellä tuiskuista korpisuoraa pöhelön polkupyöräilijän peräkärryineen. Laavupaikat ovat toinen hämmennyksen aihe. Kuljettajat ihmettelivät aikansa huomioliivein varustettua peräkärryä penkanpäällä. Miettivät onko jollain hätä, vai mikä merkki se on, kunnes huhu kiersi ja näkivät minut polkustelemassa. (Pokan kylässä tästä kuulin.) Yhtenä aamuna, juuri kun kyykin laavun takana housut kintussa, ohi mateli auto, joka hetken perästä peruutti paikalle. Ehdin juuri vetäistä housut jalkaan ja potkia lunta läjän päälle ennen Saksalaisen pariskunnan vierailua. Tulivat ottamaan kuvan ja päivittelivät hetken. (Laitan asentoni lähelle tietä, yleensä muutaman kymmenen metrin päähän. Hankeen ei jaksa kauas tahrustaa ja vielä vähemmän jaksan vetää pyöräyhdistelmää mukanani korpeen.)
Barentsin karuuden jälkeen kotoinen metsä on tuntunut lämpimältä ja turvalliselta. Silloinkin, kun on tuullut ja tuiskunnut, tai jalat ovat kapinoineet tulipuiden hakua vastaan. Gamvik oli hyvä karaisu tänne. Oikeastaan ainoa kiro on ollut makuupussin vääjäämätön kastuminen. Siksi viimeyön majoitus Harjun mökeillä tuntuikin luksukselta. Näin ukon pihalla ja kysyin yösijaa vastaan hommia. Työtä ei juuri ollut, mutta majoittivat ja ruokkivat kulkijan yhdeksi yöksi. Oli outoa käydä helposti nukkumaan, olla puhdas ja herätä jalat pehmeällä matolla. Vähän huonosti nukuin. Siksi kovin oli kuuman tuntuista.
Pariskunta oli erinomaisen mukava. Harmi, etteivät antaneet ottaa kuvaa. Ukko vuotta vajaa kahdeksan kymmentä, emäntä hieman nuorempi. Tavanneet aikanaan savotalla, raivanneet tilansa ehjään korpeen, kasvattaneet lapset ja karjaa ja siirtyneet mökinvuokraajiksi kolmisenkymmentä vuotta sitten. Silloin isäntä jäi metsähommista sairaseläkkeelle. Vaatimattomat ja huumorintajuiset ihmiset. Tänäpäivänä antavat ajan kulua ja puuhastelevat pikkuisen. Ukko huhkii puusavotassa joka päivä, ruokkii metsäkaurista ja seurailee elonmenoa. Emäntä pitää tupaa, nikkaroi mööpeleitä ja juttelee mukavia.
Heiltä kuulin myös hyviä kuvia alueen elosta. Läheinen kultakaivos ei ole Talvivaara. Ei ainakaan vielä. Enemmän se on seudun pelastus Levin ohella. Suuri työllistäjä, kansan auttaja lahjoituksineen ja pr-töineen. Kuulin myös Pokan entisestä baarin pitäjästä. Luku ja laskutaidoton emäntä, joka sai rahaa maata myymällä, mutta piti kahvilaa, jossa sitten laskutti miten sattui, lypsi tarvitseville kahvimaidot pyydettäessä ja omisti mustan saabin, kun ravintoloitsijoilla sellainen kuuluu kuulemma olla. Ja kuulin minä tarinan Lisman ministeristäkin. Miehestä, joka sata vuotta sitten huijasi koko kylää esiintymällä ministerinä, joka suunnitteli korpikylään tietä. Keräsi rahat, hakkautti metsää ja häipyi kupattuaan kaiken. Vain yksi isäntä osasi pitää varansa. Lisma oli viime keväänä otsikoissa, koska se on edelleen viimeisiä paikkoja ilman internettiä. Tiensaivat joskus kahdeksankymmentäluvun lopussa.
Nyt sitten täällä levillä. Hieman kauhistuttaa tämä turistien paljous, mutta hommia tarvitsen, joten kierrän kysymässä. Muutamaan paikalliseen olen jo ehtinyt luoda kontaktin ja he auttavat, miten pystyvät, ainakin kannustavat. Yhdessä katsottiin jo syrjäisempi laavupaikka, jos ei majapaikkaa tänään löydy. Koetan onneani tänään ja huomenna. Jos ei lykästä, jatkan sitten kohti Kittilää ja sieltä Kolaria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti