Päivän päälle Eliittikisoja. Kattomiehet, Jorma, Timppa ja minä istumme kämpässä ringissä, maistelemme saunanjälkeistä ja kommentoimme. Nuorenpi kattoukko ja Jorma ovat entisiä kilpaurheilijoita, ja me muut vakavia harastajia. Itse en urheilua yleensä seuraa, mutta tässä porukassa juoksun seuraaminen on hauskaa. Juoksukoulua pitävän Jorman ansiantuntemus, Timpan vahva eläytyminen ja muiden kommentit tekevät kisakatsomosta uniikin. Varsin kieli ja vertauskuvat luovat maisemaa, jonka rinnalla Mertarannan ilmaveivit kalpenevat. Myhäilen, seuraan ja olen kärpänen katossa.
Täällä syötteellä olen muutenkin törmännyt tavallista vahvempaan urheiluelämään. Tullessa rullahiihtäjätytöt lannistivat alustavasti kuvitelmani omasta urheilullisuudestani (Reenasivat intervallia rullasuksilla huipun tiellä. Itselle päivän aikana kolme, neljä nousua kävellen on aivan tarpeeksi.) Sen jälkeen olen kohdannut ihmisen toisensa jälkeen, jotka ovat menettäneet sydämensä liikunnalle. Suunistajia, hiihtäjiä... Tavan mökkiläisistäkin kilpailee useampi kuin uskoisi enemmän tai vähemmän tosissaan. Lenkkeilijää, rullahiihtäjää ja sauvahyppelijää kipittää vastaan lähes joka päivä. Kaiken hyvän lisäksi paikan kävelytie kylältä huipulle on oikeasti kova suoritus kävellä. Helpompi on kivuta laskettelurinnettä ylös ja silti olen nähnyt väkeä lastenrattaineen puskemassa hirveää kyytiä kohti huippua. Jos ei muuta, niin olen saanut kuvan himourheilijan todellisuudesta. (Ja tietenkin Jorman tekemään minulle juoksuohjelman tulevaisuuteen. Sellaisen peruskuntoilijan ohjelman, sopivan laiskallekin.)
Tällä hetkellä en haaveilekaan lenkeistä. Pikemminkin uneksin päivästä, jonka voin viettää laiskiaisena, venyttää ja rentouttaa hitaasti kipunoivat lihakset ja valua haahuillen pitkin pitäjää. Tänään taas kymmenen tuntia rakennusta, teräsverkkoja ja koolinkeja. Eilen seitsemäntoista. Onneksi meininki ja väki ovat hyvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti