Keikkamiehen arkea

Syöte

70 tuntia ensimmäisen täyden työviikon saldo ja tänään kertyi jälleen 12 kaiken päälle. Olo on myös sen mukainen. Ei liian väsynyt, mutta syvän uupunut olo kuin pikikaudella konsanaan. Voi kai sanoa, että raha painaa. Tehdessä rasitus ei kuitenkaan tunnu. Ajatus vain käy hitaalla ja illalla henkinen liike on kuin kuolleen sydänkäyrä. Raksapäivän jälkeen kuvien latailu, päiväkirja ja bloki vaativat melkoisesti tahdonvoimaa. Onneksi kohta, lattiavalun jälkeen helpottaa hetkeksi. Ainakin pariksi päiväksi ja pääsen taas metsään möyryämään. Hetki sitä ja sitten vielä pieni rypistys erään koulun katolla. Sen Timpalle ja matkakassalle lupasin.

Eilisen päivän keli oli melkoinen yllätys. Ukkonen pimensi netin ja puhelimen, mikä on täällä kuulemma tavanomaista, eikä yllättänyt, mutta sateen määrä ja huipulta valuvan veden voima hämmensivät. Toki tiesin vettä tulevan, tiesin myös, että rinteiltä sitä riittää, vaan silti tulva ja sen maata syövä voima hätkähdytti. Muutamassa minuutissa ojat ja pihat olivat koskia, tai järviä ja vesi uurtanut hiekkateille syvät kanjonit. Hyvä muistutus tulevaa syksyä ja erämaita varten. Jokien yli ei ehkä heittämällä mennä.

Toinen yllätys oli viime perjantain hippalot huipun hotellilla. Täällä oli motoristien kokoontumisajot ja illalla tietenkin bändiä ja diskoa. Lähdimme Timpan kanssa tarkastamaan tilanteen päivän päälle. Olihan tuota menoa ja meininkiä, mutta vastoin ennakkomielikuvaa kansa käyttäytyi iloisen rennosti ja kaikki sujui mallikkaasti. (Tosin aivan lopusta siellä oli tapahtunut jokin tappelun nuhjustelu.) Motoristit osaavat yleisesti juopotella. Yllättävää kyllä minä ja Timppakin osasimme. Meillä oli sen verran työtunteja takana, että pikakänni onnistui yrittämättä ja enempi heiluminen sai jäädä seuraavaan kertaan. Lähinnä tihrustimme väkeä ja tanssilattian tapahtumia, sekä pohdimme ihmisen onnen rakennuspalikoita ja maailman menoa Norjan tragedian turhauttamina. Ennen pilkkua nuokuimme takaisin mökkiin ja saimme unta luomien alle.

Seuraavana aamuna herääminen olikin sitten hieman hitaampaa. Toni tuli kahdeksan aikaan meitä hakemaan. Timppa heräsi, puikahti saunaan ja lähti sitten Tonin kanssa Taivalkoskelle putkikauppaan. Minä en. Heräsin vasta heidän palattua kymmenen maissa. Oli uupelo olo, mutta myös hyvä mieli, joka jatkui seuraavat kymmenen tuntia, kun nostimme kolmeen mieheen viimeisiä kattotuoleja paikoilleen. Väki kävi välillä pällistelemässä ja toteamassa, että Timppahan se töitä paukuttaa. ”Kukapa muukaan”.

Ensiviikonloppuna on luontokeskuksella jokin tapahtuma. Markkinat, tai jotain ja sen haluan päästä näkemään. Vaikka tämä työrupeama pysäyttääkin matkan etenemisen useammaksi viikoksi, niin on tämä hieno mahdollisuus nähdä syötteen menoa ja elämää sisältäpäin. Ja tietenkin syventää tutustumista Syötteen hurjiin ja muihin ihmisen lapsiin.