Aloitin sitten Timpalla. En ole katunut, vaikka alku oli kommelluksia täynnä. Jälleen omia törppöilyjäni. Ei Timpan, eikä kenenkään muunkaan. Omiani.
Edellisen päivityksen iltana sovin Timpan kanssa töistä ja majoituin yhteen Syötteen juurella olevista mökeistä. Timpan oma ja tyhjillään, myynnissä, mutta vielä nyt duunareitten majapaikka. Olin silloin ainoa asukas (kuten nytkin) ja voitte kuvitella löylyjen nautintoa hien ja hyttysmyrkyn alla. Uusi ajan jakso alkoi hyvissä merkeissä.
Seuraava päivä toi mukanaan muuta. Ensitöikseni maalasin yhden talon päädyn vituiksi, vaikka ohjeistus oli riittävä ja varoitukset moninaiset. Kaksi ruskean kuultosavyä, lähekkäiset ja minä maalasin niillä päinvastoin tarkoitetusta. Minä kyllä testasin ja arvoin sävyjä parhaani mukaan ennen aloitusta. Virhettä ei tietämättä huomaa, mutta kyllä harmitti ja pelotti. Uusi paikka ja heti käsille. Onneksi isäntä on ymmärtäväinen. Totesi vain tapahtuneen ja kertoi mitä asialle tehdään. (Korjaan virheen omalla ajalla (oma päätökseni), jahka kiireemmältä ehdin.)
Vuorokausi eteenpäi ja taas mohelsin. Nyt onnistuin lukitsemaan itseni kämpän ulkopuolelle saunan jälkeen. Kello puoli kaksitoista yöllä, sisällä niin tupakat kuin lompakkokin ja Timppa tekemässä pitkiä päiviä aivan muualla. Jessus että otti päähän. Onneksi puhelin oli mukana ja makuupussi ulkona. Niillä selvisin eteenpäin. Porot vain hieman ihmettelivät autokatoksessa lojuvaa myttyä.
Piinapäivät jatkuivat parin vuorokauden paastolla. Timppa huiteli töissä toisilla paikkakunnilla enkä minä kehdannut pummia tuntemattomilta. Onneksi työkaverini ja Timpan ystävä Jorma järjesti minulle majoituksen luotaan huipun mökistä ja aterian hotellin ravintolasta. Sainpa vielä piikkiin tupakkiakin ja päivällä mielin määrin kahvetta. Onneksi oli Jorma ja respan naiset. Yksi ateria ei kuitenkaan tällaista läpipaskoa juuri lämmitä. Varsinkaan kun tein koko ajan töitä. Nälkä näkyy unissa vieläkin. Nälän päälle viikonloppua viihdytti sade, maalin loppuminen ja morkkis aiemmasta mokasta, joka huusi lunastuksekseen onnistumisia.
Maanantai toi lopulta avaimen ja tiistai vapautumisen. Tiistaina aloimme pystyttää uuden suksivuokraamon hirsikehikkoa ja reippaasti se kävikin. Vesisateesta huolimatta Kurkihirren porukka kantoi, nosti ja paukutti hirsiä paikalleen pitkälle yöhön. Hyvä henki, leppoinen raksahuumori ja tekemisen meininki. Nautin. Päivän kruunasi saunottelu Timpan ja jorman kanssa. Muutama olunen ja saman henkisten heittohullujen, luonnon lapsien ilo ja sirkus. Siitä se rakentui ja päättyi, kun Timppa nukahti istualleen menneiden päivien uuvuttamana. Se ei todellakaan ole ihme, sillä siksi hulluna mies työtä tekee ja on kuuluisa siitä. (mennä reuhuuttaa vuorokaudet ympäri ja nukkuu lyhyissä pätkissä, tai sitten, kun ei enää pystyssä pysy.)
Mitä on isäntä, sitä miehet perässä. Tänään keskiviikkona neljänsadan neliön talon kehikko on pystyssä, paikat siivottuina ja nuoriso-osasto on vielä salvonut erään hallin hirret välipuhteena. Totta vuokraamossa on vielä tehtävää, mutta hyvä suoritus silti. Ei Timppa turhaa ole lähes liikuttavan ylpeä porukastaan. Minä pidän myös sakista. Se on ottanut oudon välittömästi vastaan, se on tasapainoinen ja valehtelematta sanon olevani iloinen, kun töitä tehdään, eikä vain olla tekevinään.
Olen täällä vielä pari viikkoa. Nyt on hyvä tilaisuus kartuttaa matkakassaa, sekä seikkailla velikultien matkassa. Velikultien, joista taatusti kerron piakkoin lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti