sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Nordpolen neste

Sjöllefjord, Gamvik



Tämä aamu on rauhallinen. Tuuli on harvinaisen hiljainen, pilvet korkealla, kylä uinuu sunnuntaiaamua, minä istun ensimmäistä kertaa lähes kolmeen viikkoon pitkää aamiaista. Mikäpä istuessa, kun vasta avukseni tullut hevostyttö kantaa vesiä koneille, hikoilee vuorostaan ja on kerrankin hiljaa. (Ihan reipas ja mukava likka, vaan kova höpöttämään. Aika ajoin turhan kova tällaisen puolierakon korville.) Nautin nyt. Kohta on minunkin noustava ja jatkettava tallin väkertämistä. Jokainen hyvän sään hetki on täällä kultaa kalliimpi. Taivaan jumalat heittävät kelejä mielipuolen logiikalla ja kun täällä on huono keli, niin se sitten on sitä. (Varsinaista myrskyä en ole vielä kokenut, mutta se paikallisten mielestä hento puhallus, joka hieman ajoi suven jämiä pois ja toi pikkuisen lunta (maantie ulos katkaistiin yöksi turvallisuussyistä), olisi kotopuolessa saanut oikean myrskyn nimen.) Otan kuitenkin tämän hetken pienelle muistelolle.

Ja tähän asti on tapahtunut:

Tulin lokakuun lopulla Inarista tänne maailman laidalle. Matkalla haimme Tanasta piereskelevän heposen mukaan, korjasimme hajoilevaa traileria ja rytkytimme rapateitä tuntureiden yli ensin sjöllefjordiin. (tarkoitus oli tulla suoraan tänne Gamvikiin, mutta...)

Sjöllefjordissa ajauduimme keskelle lestadiolaisten ja muiden hevosvanhempien sotaa, törmäsimme kärttyisään pappiin, joka kyllä kuulee, mutta ei ymmärrä (omien sanojensa mukaan näin), suunnittelimme, sohlasimme ja juonimme sotivien osapuolten välissä, kannoimme pappilasta tavaroita tänne uuteen majataloon (Sadun omia) ja karistimme lopulta kylän pölyt neljän hevosen kanssa. (Kaksi piti olla, mutta hevosväen hölmöilyn takia toimme kaikki tänne (Mikä ei tämäkään kaikkein oivallisin tilanne ole ollut.)) Mieleenpainuvinta Sjöllefjordissa oli kuitenkin öinen kävely koiran kanssa. Kuljimme tunturiin, kauas asutuksesta, sumuhattaroiden ja kuunkehrän keskelle. Siellä sushukkaseni puri ensin kissaa päähän (En ehtinyt edes huomata ennen kuin kissa oli hampaiden välissä. Sain katin ressun kiskottua hukan suusta, mutta kuoli se perhana kumminkin.) Ja heti perään, ei missään, klonksutteli sarkanuttuinen ukon retale kainalosauvoilla kiven takaa ja katosi murahdellen pimeyteen. Tuli ei mistään ja sinne myös meni. Hetken epäilin syöneeni vahingossa taikatatteja, mutta kun koiruuskin oli yhtä hämillään, niin uskoin silmiäni.

Sjöllefjordin happaman kitkerän ja sotaisan ilmapiirin jälkeen Gamvikin pikkukylä osoittautui hengeltään paratiisiksi. Uinuva, pikkuhiljaa kuoleva kylä vihoviimeisessä pohjoisen perukassa (maailman lopun paikka, kuten paikalliset kotitanhuaansa kutsuvat) ja kaikki uusi elämä on enemmän kuin tervetullutta. Niin viranomaiset kuin kyläläisetkin ottivat meidät ja varsin hevoset avosylin vastaan (toki kyräilijöitäkin reiluun sataan ihmiseen riittää.) Apua luvattiin ja sitä olen myös saanut. (Se onkin ollut tarpeen. Tullessa minulla oli pussi nauloja, saha ja vasara matkassa, ei juuri muuta.) Byrokraatit oikovat mutkia ja muutama paikallinen uhraa lähes terveytensä kaiken tarvittavan haalimiseen ja minun auttamiseen. (tosin tuhottomasti on kulunut aikaa puhtaaseen paskan jaaritteluun tarpeiden hankinnassa ja unelmien kuulemisessa. Puutavaraa ei tahdo mistään löytyä, tai se on koomapotilaiden, tai muuten vain mahdottomuuksien takana. (minulle luvattiin puuta, mutta kun kyllästyin odottamaan ja vaadin tapahtumia, sain kuulla, että yksi omistaja makaa koomassa sairaalassa ja toinen ei aivoverenvuodon takia pysty puhumaan, eikä oikein ymmärräkään mitään. Rakenna siinä sitten ja samalla talvi ja myrskykausi lähenee.))

Aika täällä on kulunut em. tarvehankintahässäkässä, turhauttavassa jorinassa, lukuisten katteettomien lupausten ja odotusten keskellä. Pikkuhiljaa hankkeet ovat kuitenkin edenneet. Hevoset ovat ja nyt saapui suomesta likka niitä hoitamaan ja, jahka käyntiin pääsee, niin myös tarjoamaan niillä palveluita turisteille ja paikallisille, sekä kouluttamaan myös minua. Rakentaminen on pääässyt hyvään vauhtiin ja tallin osalta onkin jo voiton puolella (sisälle siirryn vasta sitten.) Ensimmäiset turistit ovat käyneet (italialainen nuoripari ja Hollantilainen perhe) ja tykänneet, vaikka suihkun kanssa on ollut ongelmia ja kotoinen sisustus on askeettinen ja haalittu tyhjästä läjään. (Vessa on yksi murhe. Ensin sinne ei tullut vettä, sitten sitä tuli liikaa, kunnes pönttö ja lavuaari saatiin kuntoon, mutta suihkuun tuli, jos tuli vaihtelevan lämpöistä vetrtä. (poileri on sen verran hieno peli, että olen jo kerran siihen kärähtänyt kiinni. Sähvö lyö läpi sisäkuoreen. Onneksi turvarele toimi.) Nyt suihku on toisarvoinen asia, koska selvisi viemärin olevan hajalla talon ulkopuolella, ja kaiken kiinteän tulvivan kellariin. (asia selvisi heppatytön ensipäivänä. Likalla kirjaimellisesti paskainen lähtö maailmanlopun majatalon (tämä on virallinen nimi) palveluksessa.) Viemäriä tulevat kunnostamaan alkuviikosta ja sitten taas katsellaan uusia haasteita ja nautitaan kakkimisesta (Nyt paskomme pussiin ja pistämme sitten pussin roskiin).

Vaan mitäpä voin sanoa tästä kaikesta kuin kaunista, vaikka välillä, varsin boilerin kyljessä kipunoidessani, on rehellisesti vituttanut. (Olen kironnut syvimpään helvettiin pomoni himon markkinoida ja myydä kiireesti tätä paikkaa, paikallisten jaarittelun, kielimuurit ja kalalta haisevat laudan repaleet, sekä oman kortittomuuteni ja kaakkien olemassaolon. Auttajieni vanhuuden vaivoille ei voi mitään, mutta välillä sekin on rassannut, kuten sosiaalipsykologinen venkoilukin, jota joidenkin osallisten parissa joudun harrastamaan.) Luoda tyhjästä, olemattomalla budjetilla ja kielisekamelskassa hevoshotelli on jo kokemus itsessään ja avannut uusia näköaloja. Työhärdellin päällä paikallisten henki, Ulfin, Roin, Piian ja Henningin persoonat, luonnon kauneus ja mahti, ajattomuus ja pimenevät päivät (parikymmentä päivää kaamokseen). Kierroksen lakipiste, josta pohjoisemmaksi pääsee vain uimalla. Tylsemminkin voisi aikaansa viettää.





1 kommentti:

  1. timppa ja eero täällä tehtaalla mietiskelee että mahtaakohan se mikolla siellä lapissa kalu vippasta vaan muuten lempi revontulten alla leiskua

    VastaaPoista