Yhdestoista hetki

Gamvik

Viime viikolla ennustettiin talven tulevan maanantaina. Jos jo ennen sitä olen rakentanut tallia ja laittanut tiluksia aamusta iltaan, niin ensimmäisen talvimyrskyn lupaus antoi vielä lisäpuhtia tekemiselle. Tunnustan pienen stressinpoikasen iskeneen. Mitäpä tuosta rakentamisesta, mutta lisärikkana rokassa muhivat hajonneen kakkakaivon korjaamisen venyminen (se jäi vieläkin vaiheeseen, vaikka vessa nyt toimiikin. Kellarissa, vanhan putken ulosviennin kohdalla viemärissä on pään mentävä halkeama. Paikkasin sen virityksellä odottamaan parempia aikoja.), vesiputken liitoksen vuotaminen (joku tuhannen puusilmä, joka talon on mukamyynti kuntoon laittanut, oli jättänyt liitoksen kiristämättä. Naamioinut sen kyllä hyvin, kuten viereisen viemärin reiänkin.) ja asenneselvittely heppatytön kanssa (Kaiken muun päälle kaipasinkin nuorisoleiriläistä paimennettavaksi.) Kelejäkin joutui hieman odottamaan ennen kattopeltien laittoa. Välillä oli hitusen kiirun tuntua ilmassa. Mieli pysyi kuitenkin pirteänä.

Mielen keveyttä lisäsi Satun saapuminen pelipaikoille. Välttämättömin materiaali tuli viime hetkellä ja päällikkö otti asennekasvatuksen hoitaakseen sekä huolehti minulle työrauhan tallin parissa. Samalla Satu toi piristävää eloa taloon. (Myös sushukkanen tuli ja veijarin silmät.)

Tänään olinkin jo voiton puolella. (Katto ja seinät paikallaan.) Näkertelin alkuillassa väliaikaisia puomeja tallin karsinoihin, kun Roi ja Ulf saapastelivat pihaan. (Ovia en edes yrittänyt ehtiä tekemään. vain puomit ja pressu aukon päälle oli ajatus.) Kaverukset tulivat kertomaan, että myrsky alkaa parin tunnin päästä. Mikäpä Siinä. Kävimme Roin kanssa hälyttämässä naiset hätiin, siivosimme rakennusjämät sivummalle, valmistelimme karsinat puruilla ja heinahäkeillä ja lähdimme hakemaan hevoset laitumelta. (Nyt muistan, että sähköaidan akkukotelo täytyy vielä hakea ennen kuin se on naapurin ikkunassa. Ellei ole jo.)

Aivan tapahtumatta hepat eivät suostuneet pihaan tulemaan. Nuori ruuna päätti alkaa kukkoilemaan ja karkasi pitäjältään. Uhitteli, pukitteli ja kiusasi toista ruunaa, jota minä kuskasin. Hieman hikoilutti, kun pelkäsin niiden alkavan tapella ja jääväni väliin. Väistelimme pöhelöä, kiersimme mutkia ja pääsimme minusta huolimatta helpohkosti tallille. (Tuntui koko hassulta huomata kuinka talutettavani luotti minun hoitavan tilanteen, vaikka oma pyrkimykseni oli koko ajan pitää hänet itseni kilpenä toisen rynnimistä vastaan.) Naiset saivat lopulta karkurinkin kivuttomasti talliin. Kunhan vain kokeili rajojaan.

Nyt kello on yli puolenyön. Ikkunat pullistuvat sisään ja talo natisee ja vinkuu tuulen alla. Ulkona tuiskuaa niin, että pirukin oppisi rukoilemaan, jos tuonne joutuisi jäämään. Kaunista, uskomattoman kaunista ja hyistä. Näin sisältä katsottuna ja pienillä tupakkitauoilla koettuna. (Ilman Ulfia ja Roita tuo turmion vihuri olisi yllättänyt meidät housut kintussa. Satun tavallaan yllättikin. Hänen piti lähteä takaisin suomeen tänään, mutta ei taida lähteä vielä huomennakaan. Lupasivat tämän jatkuvan tiistaille asti.)

Vaikka olen väsynyt, en malta mennä nukkumaan. Tämä on minun ensimmäinen myrskyni. Katselen lumen pyörteitä, kuuntelen, juon kaakaota. Pahus vain, ettei murunen ole tässä vieressä. Sohvalla, viltin alla, ihoa lämmittämässä. Tiedän, että hän nauttisi tästä näytelmästä.