Lähdin eilen käymään Otsamo"tunturin" päällä. Hiippailin omia polkuja ristiin rastiin ja noustuani pienen mäen päälle törmäsin suht tuoreeseen karhun läjään. Siten lämpöinen kakka, että taisin tietämättäni häätää kontion kyykkysiltä, tai en ainakaan paljoa siitä myöhästynyt. (kuljin vielä tuulen yläpuolelta.) Innostus nousi ja syke muutaman pykälän. Hieman varovaisemmin askelin jatkoin matkaa ja kuikuilin pirun nakkomien siirtolohkareiden varjoihin. Niitä kankaalla riitti.
Kovin pitkälle en ehtinyt, kun erään lohkareen jälkeen selän takana kohahti ja räsähti. Se oli ihme, ettei hätäkakka tärähtänyt pöksyyn ja pumppu tiltannut kiinni. ("Minä olen erämaa". Just joo.) Kädet kylmässä hiessä ja täristen käännyin katsomaan pyyn poikaa, joka oli hypännyt varvukosta koivun oksalle. Pettymys ja suuri helpotuksen huokaus.
Karhujahti laukesi. loppumatkan kuljin huoletta, tappelin taas sopulin kanssa (Sain hieman rohkeutta ja isouden tunnetta takaisin) ja pääsin huipulle yhtä aikaa sadepilven kanssa.
Aamulla kohtasin toisen pettymyksen karhujahdissa. Menin sovitulle leirille kyselemään äijien aikeita. Loppuviikosta oli puhe, mutta kun ovat tuossa lähistöllä pyörineet, niin ajattelin poiketa. Tuttu ukko pötkötti avolavan hytissä melko pierussa ja loppu porukka tulisteli jurona (Mutta selvinpäin). Tekivät lähtöä metsään (hirvien perään) ja antoivat ymmärtää, etten ole oikein tervetullut mukaan. Jutulle kyllä, mutta en metsään. Varoittelivat myös kulkemasta aivan päättömänä. Jos saavat otson kierrokseen, niin ringin sisään ei ole hyvä jäädä karhun pariksi. Ei kyllä hirvenkään, koska tummavaatteinen kulkija saattaa vetää harhakuteja puoleensa. Totta tuo, mutta kuljen kuitenkin. Lähtiessä avolavasta kuului: "Ethän pahastunu?" En minä. Vähän petyin, mutta mitä tässä pahastumaan.
Metsästäjissä oli mukavaa tuttavallisuutta metsän ötököitä kohtaan. Jurosta ringistä puuttui perinteinen ja paikallisen kansanedustajan lietsoma hysteria ja vaahtoava viha petoja kohtaan. Siinä missä edustaja ja moni muu luo kuvia lapsia syövistä kontioista, niin nämä miehet mahtuivat, ainakin puheissaan, samaan metsään karhujen kanssa. Eivätkä he puhuneet otuksista jonkun omaisuutena kuten arvon edustaja Lapin kansassa. Tykkäävät käydä karhumetsällä ja puhuvat porovahingoista, mutta jotenkin terveesti, sen kummemmin tunteilematta. (En sitten tiedä kuinka paljon puheisiin vaikuttaa oma olemukseni ja kuinka paljon pitivät viherpipertäjänä, herkkänä hippinä, jolle on kohteliasta puhua nätisti. Siihen ainakin uskon, että hippiäismäisyyteni vaikutti porukan mukaan pääsyyn. Kirottu tämäkin ennakkoasettelu.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti