Yksi hyvä itsetuntomittari on ashasi -jumppa yksin ja julkisesti. En saanut kovin hyvää arvosanaa. Tunnustan metsähallituksen äijien häirinneen energian ilmastakauhomista. Jumppasin kyllä loppuun asti, mutta tuli kiusallisen hippinen olo, kun toinen ukoista nojasi koivuun ja tuijottaa tapitti heilumistani. Onneksi lähtivät melko nopeasti jatkamaan matkaansa.
Kuntomittariksi suosittelen sitten 610 tien Vaarunvuoren mäkeä pyörällä ja peräkärryllä. Korpilahdella eräs isäntä pelotteli minua mäestä liikaakin, mutta silti ylöspääsy istuvillaan polkien tuntui himalajan ylityksen veroiselta. Sanovat sitä eteläsuomen korkeimmaksi maantiemäeksi. Tiedä siitä. Joka tapauksessa huipulla oli pakko puhaltaa ja pitää tauko, sekä tuntea ylpeyttä. Parasta mäessä oli sen pikkuveli, joka hetkeä aiemmin oli puristellut mehuja reisistä ja tuntunut suurelta.
Vaarunvuoren huipulla on luontopolku. Se ei ole oikein kummoinen, mutta kuitenkin mukava palautuspatikka ja rauhoittumisreissu mäen jälkeen.
Vuoren alapuolella on putkilahti ja siellä kyläkauppa/kuppila. Pysähdyin sinne törsäämään rahani tuopposeen. (Kolmen sekunnin moraalitaisto turhasta rahankäytöstä päättyi jarrujen kirskunaan.) Ratkaisu oli hyvä. Ensinnäkin paikallisten ukkojen juttuja Thaimaan kokemuksista, akkojen karusta ja muusta oli hauska kuunnella. Toiseksi minulla oli osoite kysyä työtä ennen kuin olin edes varma haluanko vielä pysähtyä.
Nyt potköttelen mansikka- ja villipossutilalla, työläisten aitassa ja huomenna alan kitkeä mansikkamaata. Oikeasti tulin huonoon väliin, koska varsinaista avuntarvetta täällä on vasta muutaman päivän päästä, tai ensi viikolla. Emäntä vain majoitti minut tulevaksi yöksi, mutta muistikin sitten vanhan, viimeistä vuotta elävän marjamaan ja ainakin sitä nyt jään tekemään. Ensi vaikutelma on hyvä. Emäntä on pyöreähkö, iloluontoinen ja touhukas papattaja, joka tekee vieraan olon helpoksi. Isäntä on epäileväisempi, hiljainen, mutta huumorintajuinen maamies. Paksut ranteet ja vahva rintakehä. Huomenna sitten näen lisää.
Työnsaanti tuntuu helpolta, mutta siihen on muutamakin selvä syy. Ensinnäkin reissuni viehättää poikkeavuudellaan ja romantiikallaan ihmisiä. Järjestäin jokainen, jonka kanssa aiheesta keskustelen, innostuu ja kiinnostuu. jos meitä kulkijoita olisi enemmän, romanttinen verho lakastuisi ja arkistuisi ja silloin luonnollisesti vastaanottokin harmaantuisi. Toinen syy on palkka. Pyydän vain majan, ruuan ja pientä, omantunnonmukaista taskurahaa. En siis ole kallis hanttihommien hoitaja. Kolmas selvä syy on se, etten ole hommien suhteen nirso. Sitä, joka kaupunkilaisenakin suostuu lapioimaan paskaa elääkseen, arvostetaan. Eikä syyttä, jos totta sanon. (Enkä nyt todellakaan halveksu siisteyttä, tai konttorityötä.) Neljäs ja ehkä se tärkein syy löytyy maatalouden luonteesta. Aina on jotain tehtävää. Sellaista tilaa ei ole, jossa voi sanoa kaiken olevan juurikin tip top ja paikallaan. Ja nyt on kevät, tilojen kuuma-aika. Homma on lähinnä löytää ne ihmiset, jotka haluavat, tai osaavat käyttää ulkopuolisia tilallaan.
Tällaista tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti